Masalan Kisa
Yleisinfo

Vuosi 2010 on Masalan Kisa ry:n 47. toimintavuosi.

Masalan Kisan toiminnan päätehtävänä on perusliikuntamahdollisuuksien tarjoaminen Masalan, Jorvaksen, Sundsbergin, Luoman sekä Veklahden alueiden asukkaille nuoriso- ja kuntourheilun kautta.

Urheiluseuralla on toimintaa seuraavissa lajeissa: jalkapallo, voimistelu, jumppa, aerobic ja muut kuntotanssit, sulkapallo, koripallo, sähly, lentopallo, beach volley sekä painonnosto.

Lisäksi seura järjestää urheilu- ja ulkoilutapahtumia, sekä osallistuu esim. kunnan tai asukasyhdistysten tapahtumiin toimialueellaan.

Innokkaat ja vastuuntuntoiset ihmiset aloittivat Masalan Kisa ry:n toiminnan näillä kulmilla 47 vuotta sitten. Neljään vuosikymmeneen mahtuu paljon urheilun kirvoittamaa hikeä, tsemppiä ja onnen hetkiäkin. Nimiä, joita seuran historia vilisee, kävelee vastaan kylällä edelleen. Yksi perustajista, Jorma Salmi on seuran kunniapuheenjohtaja. Seuran ensimmäisen puheenjohtajan Heikki Niemeläisen tyttärenpoika Lauri Tolonen toimii isoisänsä viitoittamalla polulla seuran johtokunnassa tänä päivänä.

Masalan Kisalla on pitkä ja kunnioitettava historia. Sillä on myös tärkeä tehtävä, jota muut nykyelämän perusrakenteiden osaset eivät kykene toteuttamaan. Parhaimmillaan urheiluseuratoiminta antaa sisältöä ja virikkeitä niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin elämään, joita koti, koulu ja työ eivät välttämättä kykene lainkaan tarjoamaan. Masalan Kisalla on myös haaste vastata niihin tarpeisiin, joiden tyydyttämistä nykyiset ja tulevat asukkaat Masalassa, Jorvaksessa, Luomassa, Veklahdessa ja Sundsbergissä omalta urheiluseuraltaan odottavat.

Vuonna 2009 jäsenmäärä nousi jo lähes 900 jäseneen.


Me Masalan Kisassa otamme haasteen vastaan.

© 2005, Masalan Kisa